Omaishoitaja, mitä sinulle kuuluu?

En edes muista, kuka minut ohjasi mukaan Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n toimintaan, mutta yhdistys on omaishoitovuosieni aikana osoittautunut yhdeksi tärkeimmäksi tukijakseni ja varsinaiseksi kulmakiveksi 24/7-omaishoitajuudessa.

Teksti: Maria Jukka
Kuva: Minna Kataja-Rahko

Olen toiminut virallisena omaishoitajana kolmisen vuotta puolisoni Laurin massiivisen aivoinfarktin ja kallonpohjan valtimon kovettumataudin seurauksena. Omat kokemukseni, näkemykseni ja tuntemukseni pohjautuvat siis tyypillisimpään eli iäkkään henkilön omaishoitajuuteen.

Totta on, että ensisijaisesti olen puolisoni vaimo. Yhdistäähän meitä joulukuussa 2018 viisikymmentä avioliittovuotta, kaksi lasta ja viisi lapsenlasta – mutta ennen kaikkea meitä yhdistää sittenkin rakkaus. Tässä taannoin minulle sanottiin, etten varmaan tekisi tätä hoivatyötä, jollen tuntisi sitä velvollisuudekseni. Näin ei kuitenkaan ole; en varmaan jaksaisi toimia omaishoitajana, jollei suhteemme perustuisi rakkauteen.

Vuosien mittaan olen yllättänyt yhdestä asiasta. Kun omaishoitajalta kysytään, mitä sinulle kuuluu, on vastauksena melkeinpä aina pitkä selostus hoidettavan voinnista. Tämä on inhimillistä, mutta samalla huolestuttavaa.

Osallistuin aikoinaan myötätuntouupumusta käsittelevään seminaariin. Alan asiantuntija korosti, että jos parisuhteessa puolisoita kuvataan kahdella ympyrällä, ne eivät saisi leikata toisiaan kuin osittain, ehkä 20–30 prosentin verran. Sen teorian olen saanut omaishoitajana kyllä heittää romukoppaan.

Minun ja puolisoni ympyrät ovat kolmessa vuodessa menneet täysin päällekkäin, eivätkä mitkään pylväät seiso enää itsenäisinä, kuten runoilija Kahlil Gibranin runossa, vaan ne ovat aivan kiinni toisissaan. Näin vain on, vaikka teen kaikkeni, jotta säilyttäisin itsellisyyteni.

Itsellisyydellä taas ei ole mitään tekemistä itsekkyyden kanssa, vaikka me omaishoitajat syyllistymme helposti ottaessamme omaa tilaa ja aikaa. Jollei omaishoitaja opi huolehtimaan itsestään, häntä voi kohdata henkinen uupumus ja jopa uutena suomalaisten kansantautina pidettävä masennus.

Omaishoitajina meidän on opittava puhumaan itsestämme.

Omaishoitajina meidän on opittava puhumaan itsestämme, ainakin silloin kun kuulumisia kysytään juuri meiltä ja varsinkin kun olemme verkottumassa. Arjen pienillä kohtaamisilla on hyvin suuri merkitys hyvinvoinnin kannalta. Ne vähentävät tutkitusti kehon stressihormoneja ja lisäävät mielihyvähormonin vaikutusta, mikä taas vaikuttaa mielialaan ja terveyteen.

Omaishoitajina meidän kannattaa kertoa vuolaasti omasta voinnistamme ja olotilastamme. Se auttaa jaksamaan hoitotyössä ja koituu lopulta myös rakkaiden hoidettaviemme hyväksi.

Ainakin Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry on kantanut kortensa kekoon tässä suhteessa. Yhdistys tarjoaa tilaisuuksia omaishoitajien kohtaamisille ja jaksaa painottaa kaikessa toiminnassaan, kuinka omaishoitajan on huolehdittava itsestään pystyäkseen huolehtimaan toisesta.

Lämmin kiitos nuorekkaalle ja tarmokkaalle 20-vuotiaalle.

Teksti on lyhennelmä omaishoitaja Maria Jukan puheesta Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n 20-vuotisjuhlassa 24.4.2018.

Näe, huomaa, kuule. Kiitos, että välität!