Omaishoitajuuden virallistaneista miehet ovat selvästi alakynnessä, esimerkiksi työikäisistä miehistä alle 10 % toimii lapsensa omaishoitajana. Miksi näin? Oma jäsenistömme koostuu 80 % naisista, 20 % miehistä. Missä äijät oikein luuraa? Lähdimme hakemaan vastauksia näihin kysymyksiin.
Haastattelut on tehty ja lehteä toimitetaan hiki hatussa, mutta emme malta olla jakamatta ennakkoon löydöksiämme. Alla lyhyt otos Miessakit ry:n ero- ja isätyöntekijä Timo Tikan haastattelusta. Koko jutun voit lukea viikolla 13 ilmestyvästä Oma-jäsenlehdestä 2/2022. Haastattelun suoritti Anu Holopainen.
Jaettu kokemus antaa voimia
Tikka muistuttaa, että jos ajatellaan tulevaisuutta, omaishoitajien määrä räjähtää käsiin. Nytkään ei hoitajia tahdo löytyä riittävästi, joten yhä enemmän hoivatyöstä kaatuu omaisten käsiin. Työ on vaativaa, kuluttavaa ja usein hyvin yksinäistä.
”Omaishoitajat tarvitsisivat ehdottomasti jonkin kanavan, josta saisivat matalalla kynnyksellä apua yksinäisyyden tunteeseen. Voisi olla vaikkapa resepti vertaisryhmään.”
Omaishoitajaksi usein ajaudutaan olosuhteiden myötä, mutta jos on tilanne jossa mies pohtii kykyään ryhtyä siihen, Timo Tikka kehottaa punnitsemaan plussat ja miinukset sekä omat resurssit.
”Hoivaajaksi ryhtyminen ei saa olla ainoastaan velvollisuus tai pakko. Ja jos ryhtyy, pitää uskaltaa sanoa myös ääneen negatiiviset puolet – omaishoitajaa on kuultava, tai hoidettavakin voi kärsiä. Esimerkiksi lähisuhdeväkivalta on todellinen riski, jos jaksaminen loppuu.”
Omaishoitajamiehiä Timo Tikka kehoittaa hakeutumaan vertaisryhmään.
”Vertaisuus on voima”, hän painottaa. ”On tärkeää voida puhua ihmiselle, joka tuntee oman kokemuksen ja kestää kuulla sen, että jaksaminen on vähissä. Miesten kriisiryhmissä on väkeviä vertaisuuden kokemuksia, siellä miehet uskaltavat puhua. Joku voi kokea että juuri nyt menee hyvin, toisella ehkä menee huonommin, mutta samassa veneessä ollaan.”