Ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittaminen

Teksti: Soili Hyvärinen

Työikäiset omaishoitajat ovat pääsääntöisesti mukana työelämässä. Työtilanteet kuitenkin vaihtelevat: Voi tulla lomautuksia tai irtisanomisia. Halutaan tai joudutaan opiskelemaan uusi ammatti siksi, että läheinen tarvitsee hoivaa eikä vanha ammatti jousta.

Joillakin omaishoitajilla läheisen hoiva voi olla niin sitovaa, että tehdään osa-aikatyötä, jotkut siirtyvät yksityisyrittäjäksi, jotta voivat säädellä omaa työaikaansa tai -määräänsä. Jollekin työssäkäynti ei ole lainkaan mahdollista hoivan sitovuuden takia. Myös useat etäomaishoitajat ovat työikäisiä. Läheisen hoitaminen esimerkiksi toiselle paikkakunnalle tuo oman lisänsä työn ja hoivan yhteensovittamisessa.

Tutkimusten mukaan arviolta 700 000 ihmistä yhdistää ansiotyön ja hoivan.

Ansiotyö ei välttämättä ole virallisen omaishoidon tuen saamisen este. Hoivan määrä, sitovuus ja vaativuus ratkaisee, onko oikeutettu omaishoidon tukeen. Ota omaishoidon tuen kysymyksessä yhteyttä omaan kuntaa.

Omaishoidon tuki

Omaishoidon tuki on kokonaisuus. Se sisältää palkkion ja palveluja. Keskeisin kysymys ansiotyössä olevilla omaishoitajilla on se, miten läheinen hoivan tarvitsija selviää sen ajan, kun omaishoitaja on työssä. Lapsien ja nuorien päiväaikaiset toiminnot mahdollistuvat pääosin päiväkodeissa ja kouluissa. Myös iäkkäille hoivantarvitsijoille on olemassa erilaista päivätoimintaa. Työikäisen hoivan tarvitsijoiden päiväaikainen toiminta tarkoittaa usein henkilökohtaisen avustajan palveluja ja / tai kotipalvelua ja usein molempia.

Omaishoidon tuen hakuun liittyy aina viranhaltijoiden kotikäynti ja siinä yhteydessä tehtävä hoito- ja palvelusuunnitelma. Tässä tilanteessa tulee keskustella mahdollisesta työpäivän aikaisesta hoivatarpeesta sekä vapaapäivistä. Myös työssäkäyvä omaishoitaja on oikeutettu saamaan lakisääteiset omaishoitajan vapaapäivät.

Omaishoidon tukea haetaan Helsingissä joko vammaispalvelujen puolelta, jos hoivan tarvitsija on alle 65-vuotta ja jos kyseessä on yli 65 -vuotias hoidettava, niin hakuprosessi käynnistyy Seniori-infosta.

Huom! Työikäisille omaishoitajille on Helsingissä omia valmennuskursseja

Vantaalla on vastaavanlaiset jaottelut alle ja yli 65 -vuotiaiden palveluihin. Alle 65-vuotiaiden hoivan tarvitsijoiden omaishoitoa haetaan. Ikääntyneiden omaishoidon tuen hakuohjeet löytyvät.

Lisätietoa

Etäomaishoito

Etäomaishoito ja etäomaishoitaja ovat tuntemattomampia omaishoidon käsitteitä, vaikka arviolta noin 65 000 suomalaista hoitaa läheistään useiden kymmenien/satojen kilometrien päähän tai jopa toiselle paikkakunnalle.

Harva etäomaishoitaja saa virallista omaishoidon tukea. On kuitenkin olemassa tapauksia, jossa etäomaishoitaja ottaa läheisen hoitovastuun esimerkiksi viikoksi tai kahdeksi ja kunta katsoo näin, että hoitovastuu siirtyy tuoksi ajaksi etäomaishoitajalle ja maksaa siitä palkkion.

Etäomaishoitajien hoivatyö tehdään usein viikonloppuisin ja loma-aikoina. Etäomaishoitajat usein organisoivat ja neuvottelevat hoivapalvelut hoivan tarvitsijalle ja pitävät yhteyttä palvelun tuottajiin olipa ne sitten kunnasta tai yksityisiltä. Käydessään läheisensä luona etäomaishoitajat myös mm. siivoavat, tekevät ruokaa ja pakastavat ne tuleville viikolle, pesevät pyykkiä, käyvät apteekissa ja jakavat lääkkeet.

Etäomaishoitajilla on merkittävä rooli hoivan tarvitsijan henkisen hyvinvoinnin lisääjänä – yhteistä elämän historiaa ja kokemuksia ei voi mikään palvelujärjestelmä korvata. Heidän antama tuki mahdollistaa kotona asumisen mahdollisimman pitkään. Lue lisää etäomaishoivasta

Ansiotyössä joustomahdollisuuksia?

Omaishoitotilanteen syntyminen perheeseen on suuri muutos. Siihen voi liittyä hyvin erilaisia tunteita, huolta ja pelkoa niin läheisen selviytymisestä kuin oman arjen jatkumisesta. Erään omaishoitajan sanoin ”mieli menee autopilotille ja arjesta suoriudutaan päivä kerrallaan ajattelematta omaa jaksamista tai voimavaroja.”  Omaishoitaja ei välttämättä tule ajatelleeksi tai jaksa ajatella, että myös työelämässä on jouston mahdollisuuksia.

Hoitovapaat ja työelämän muut joustot mielletään usein vain pienten lasten tai erityislasten vanhempia koskeviksi, mutta erityisestä hoivatarpeesta johtuen meillä on olemassa erilaisia työelämän jouston mahdollisuuksia mm. työsopimuslain, työaikalain sekä vuosilomalain mukaan.

Tutustu Omaishoitajaliiton ansiotyö ja omaishoito -tietopakettiin ja pohdi, löytyisikö sieltä sinulle sopivaa jouston mahdollisuutta? Auttaisiko sinua esimerkiksi jatkuvaluonteinen liukuva työaika vai tarvitsisitko hoivatilanteen vuoksi tilapäisesti lyhyempää työaikaa? Vai olisiko tarvetta pidemmälle vapaajaksolle? Oheiselta sivustolta löydät myös eri paikallisyhdistysten materiaalia työikäisille.

Lisätietoa

Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry. Kaksi työvuoroa. Tarinoita työn ja hoivan yhteensovittamisesta

Laura Kalliomaa-Puhan selvitys, Ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittaminen

Ansiotyö ja omaishoito, Facebook

Työttömyys ja omaishoito

Omaishoito ei ole työttömyyspäivärahan myöntämisen este. Työttömyysturvan saannin edellytys on, että hakija on työkykyinen ja työmarkkinoiden käytössä.

Kun omaishoitaja joutuu työttömäksi, on selvitettävä TE -toimistolle, miten läheisen hoito on järjestetty hoitajan työssäkäynnin aikana tai jos on siirtymässä työnhakijaksi, miten hoito tultaisiin järjestämään. Sijaishoitojärjestelyt on kirjattava selkeästi virallisen omaishoidon tukisopimukseen kuuluvaan hoito -ja palvelusuunnitelmaan.

Omaishoitaja, ole tarkka siitä, millaisin sanoin omaishoitosi sitovuutta kirjataan hoito- ja palvelusuunnitelmaan ja miten läheisen hoito hoidetaan sillä aikaa, kun olet työssä.

Omaishoitajasta työelämään

Osa omaishoitajista voi jää kotiin hoitamaan läheistään vähäksi aikaa, mutta toiset saattavat olla pois työelämästä vuosikymmeniä. Hoivatilanteen muututtua voi omaishoitajalla olla edessään paluu takaisin työelämään. Ammatista riippuen työllistyminen vaihtelee. Osa täydentää koulutustaan tai hankkia jopa uuden ammatin.

Ajanjakso, jonka on toiminut omaishoitajana, ei ole mennyt hukkaan ja se kannattaa kirjata ansioluetteloon. Pohdi valmiiksi, mitä ominaisuuksia tai osaamista omaishoitajuusaikasi on kehittänyt ja mitä hyötyä omaishoitajuudesta on ollut sinulle esimerkiksi työtehtävässä, jota mahdollisesti haet?

Omaishoitokokemus voi toimia ponnahduslautana myös aivan uuteen ammattiin.

Omaishoitajuus ja työeläke

Omaishoitaja voi siirtyä myös osittain varhennetulle vanhuuseläkkeelle (entinen osa-aikaeläke). Ennen vuotta 1964 syntyneet voivat hakeutua osittain varhennetulle vanhuuseläkkeelle 61 -vuotta täytettyään ja jos ei saa muuta työeläkettä. Osittain varhennettu vanhuuseläkkeen määrä voi olla joko 25% tai 50% tähän asti kertyneestä eläkkeen määrästä.

Tämä mahdollistaa toimeentuloa, jos esimerkiksi haluaisi tehdä lyhyempää työaikaa. Varmista osittaisen varhennetun työeläkkeen vaikutukset tulevaan eläkkeeseesi. Kysy lisää Kuntien eläkevakuutuksesta (Kevasta) Omat eläkkeesi -palvelu tai puhelin 020 614 2837.  Lisätietoja

Omaishoidon tukipalkkio voi vaikuttaa varsinaiseen työeläkkeen! Seuraa tarkasti, minkä verran saat saada ansaita työeläkkeesi lisäksi. Jos omaishoidon tuki ylittää ansaintarajan, voit itse pyytää omaishoidon tukipalkkion pienentämistä.

Työikäiset omaishoitajat

Klikkaa sivu sosiaaliseen mediaan. Kiitos että välität!