Kuinka kohtaamme toiset kanssakulkijamme ja mitä olemme itse valmiita antamaan toiselle? Eivät suuret sanat suuta halkaise, mutta pienet teot ovat ratkaisevia meille itse kullekin.
Teksti: Aila Ahovehmas
Uskon siihen, että hyvä palkitaan aina hyvällä.
Ystävättäreni ajoi taksia lisätyönä ja oli palaamassa Länsisatamasta vuoron loputtua. Hän kiinnitti huomiota mieheen, joka kulki ilman päällysvaatteita, vaikka ilma oli todella kylmä.
Ystävättäreni pysäytti auton ja tiedusteli tilannetta. Mies kertoi joutuneensa ryöstetyksi ja olevansa nyt ilman rahaa. Mies asui yli sadan kilometrin päässä Helsingistä, mutta hän sanoi kuljettajalle maksun hoituvan, jos tämä veisi hänet kotiin. Siispä matkaan!
Perillä ilmeni, että maksua ei haluttu hoitaa miehen puolesta. Vaikka mies vannoi maksavansa ajon tilille, ystävättäreni ehti jo ajatella, että pitkä kyyti jäisi hänen itsensä maksettavaksi. Muutaman päivän kuluttua raha oli kuitenkin ilmestynyt tilille – ja vähän enemmänkin.
Välillä on vaikeaa olla positiivinen ja uskoa hyvään.
Välillä on vaikeaa olla positiivinen ja uskoa hyvään, varsinkin kun elämä asettaa omat haasteensa ja tuntuu, että kuormaa tulee enemmän kuin jaksaa kantaa. Kodin Kuvalehdessä oli hieno kirjoitus omaishoidosta, ja sitä lukiessa ajattelin, että nostan hattua kaikille, jotka jaksavat tehdä omaishoitotyötä omalta osaltaan.
Olen hoivatyössäni nähnyt erittäin uupuneita omaishoitajia, joiden on vaikea luovuttaa. Silloin olen sanonut, että nyt menet kotiin ja lepäät, koska olet sen ansainnut. Välillä jopa kieltänyt vierailut ja todennut, että nyt on meidän vuoro hoitaa.
Koska olet sen ansainnut.
Terveisin Aila
Aila Ahovehmas työskentelee hoiva-alalla ja toimii vapaaehtoisena omaishoitoperheiden hyväksi.
Ohoi-blogissa on täyttä asiaa omaishoidosta – tunteella ja kokemusperäisesti. Kirjoittajina vuorottelevat omaishoitajat, kokemusasiantuntijat ja vapaaehtoiset sekä Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n henkilökunta ja hallitus.