Kuuntele Oma puheenvuoro podcastin kolmas jakso

Verraton vertaistuki

Omaishoitajana olo ei ole aina kovin helppoa. Sosiaaliset suhteet voivat vähentyä ja omaishoitaja voi tuntea olevansa tilanteessaan yksin. Silloin olisi tärkeää kuulla ja tavata muita samassa tilanteessa olevia ja huomata, että muillakin on samoja haasteita, mutta että niistä voi myös selvitä. Vertaistuki on kokemusten ja kertyneen tiedon jakamista toisten, samassa tilanteessa olevien kanssa.

Lue lisääKuuntele Oma puheenvuoro podcastin kolmas jakso

Suomi ei ole saari

Teksti: Farzaneh Hatami Landi

Ilmastonmuutos on tämän ajan maailman kriisi, joka on aiheuttanut paljon katastrofeja. Koko maailma ja sen väestö kärsivät. Eniten kärsivät haavoittuvimmassa tilanteessa olevat ihmiset, jotka asuvat konfliktialueilla. Ilmastonmuutos saa aikaan ihmisten uuden muuttoliikkeen aallon.

Lue lisääSuomi ei ole saari