Helsinki kehittää etäpalveluja iäkkäille omaishoitajille. Vantaa haluaa omaishoidosta todellisen vaihtoehdon hoivatyöhön.
Teksti: Ari Liimatainen
Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli vuoden viimeisessä kokouksessa käyttösuunnitelmaa vuodeksi 2020. Senioripalveluissa kehitetään omaishoitajien käyttöön etäpalveluja.
Sosiaali- ja lähityön aluepäällikkö Sirpa Järnström kertoo, että keväälle on suunnitteilla kaksi uutta etäryhmää omaishoidon toimintakeskusten asiakkaille. Yhteen ryhmään mahtuu kuusi asiakasta.
Etätoimintaa kokeiltiin jo tänä syksynä. Kuusi omaishoitajaa sai tätä varten kaupungilta lainaksi tabletin.
Järnström kertoo kokeilun onnistuneen hyvin.
– Mielestäni etäpalvelut ovat lisänä palveluvalikoimassamme. Yhtä aikaa on hyvä kehittää sekä etäpalveluita että kotona tarjottavia lähipalveluita.
Kokeilussa etäryhmään valittiin kuusi sellaista omaishoitajaa, jotka eivät pääse liikkumaan pois kotoa tiiviin omaishoitotyön takia. Ohjaajina toimivat omaishoidon toimintakeskusten sosiaaliohjaajat.
Kymmenessä tabletin kautta toteutetussa tapaamisessa aiheina olivat muun muassa mielen hyvinvointi, vertaistuen merkitys ja rentoutus.
Vantaa lisää omaisten osallisuutta
Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta on hyväksynyt ensi vuoden käyttösuunnitelman. Merkittävin ensi vuoden palveluihin vaikuttava muutos on voimakas väestönkasvu ja väestön ikääntyminen. Myös lapsiperheiden määrä kasvaa.
Vantaa pyrkii parantamaan omaishoitajien asemaa huolehtimalla omaishoitajien jaksamisesta, kuntoutuksesta ja riittävästä omaishoidon tuen palkkiosta, jotta omaishoito on todellinen vaihtoehto myös omaisille ja läheisille.
Asiakaslähtöisyyttä lisätään kehittämällä toimintamalleja omaisten osallisuuden lisäämiseksi.
Asiakasohjauksen päällikkö Anne Aaltio kertoo, että omaishoitoperheillä on mahdollisuus osallistua asiakasraatitoimintaan, jota käynnistetään palvelujen kehittämiseksi.
– Asiakasraati voi olla esimerkiksi iso työseminaari tai pienimuotoinen palaveri, johon kuntalaisia otetaan mukaan.